29 syyskuuta 2021

Hehkua

Nyt on saatu nauttia muutamista aurinkoisista ja tyynistä syyspäivistä. Pihan komein syysväritys on muodostunut marja-aronia aitaan, joka hehkuu punaisen ja keltaisen eri sävyissä. 

Osaan kesäkukkaruukuista istutettiin syksyn värejä kanervilla. Kesäkukista keijunmekot, toista metriä pitkiksi kasvaneet hopeaputoukset ja ruukkuhortensia jatkavat "syyskukkina".


aitokanerva
ja muratti


aitokanerva
marjakanerva
hopeaputous


keijunmekko


hopealanka



ruukkuhortensia
ja
hopeaputous


marja-aronia


19 syyskuuta 2021

Syksyn värejä

 Puutarhassa kukkien määrä vähenee, mutta syskyn värit tulevat tilalle. Öisin lämpötila on pysynyt vielä plusasteiden puolella.

Tällä viikolla valmistui aroniahilloa. Hillosokerilla keitetty hillo sai mausteeksi vaniljasokeria ja sitruunaa. Tästä saa mainion lisäkkeen liharuualle. 


aronia

Etupihan riippapihlajassa on ensimmäistä kertaa näin runsaasti marjoja. Pihlajan oksisto oli toispuoleinen ja sitä on korjattu voimakkaalla leikkauksella useana keväänä. Tämä on tietenkin vaikuttanut kukintaan ja sitä myöten marjojen määrään. Nyt näyttää hyvältä.

riippapihlaja
Sorbus aucuparia

Etupihan penkissä keväällä istutettu komeamaksaruoho kukkii pitkään vaaleanpunaisilla kukillaan.

komeamaksaruoho
Sedum spectabile 'Brillant'






Haltiankukka innostui tekemään vielä muutaman kukkavarren. 

haltiankukka
Heucherella 'Tappestry'




Nautitaan syksyn väreistä 💖

05 syyskuuta 2021

Viljelykset

 Satokausi alkaa pikkuhiljaa hiipumaan tältä kesältä. Niistä ei ole tullut tehtyä postausta, joten kootaan tähän kesän saldoa. Kuuma kesä teki kasvusta oikullista. Kasvualustojen kosteus vaihteli suuresti, vaikka kastelua tehtiin päivittäin. Harsoja käytettiin varjostamaan ja estämään veden haihtumista. Kesäkurpitsalla oli myös katteena ruohosilppua. 


Ensimmäiset kasvulavojen kylvöt tehtiin yhteen lavaan 28.4. Lavan päällä oli aluksi valokatekansi. Tämä osoittautui hyväksi keinoksi aikaistaa kylvöjä. Siemenet olivat valmiina odottemassa kasvukauden alkua. Kasveina olivat: tilli, rucola, lehtisalaatti, jäävuorisalaatti ja mangoldi. Lehtisalaatti ja mangoldi antavat vieläkin satoa.

Keskimmäisessä lavassa kasvaa monivuotisena raparperi ja ruohosipuli. Ruohosipuli kannattaa leikata keskellä kesää matalaksi, niin se kasvattaa uuden kasvuston. Näin saa pakkaseen ruohosipuli silppua. Lavan tyhjän tilan kasvina oli retiisi, joka ei tänä kesänä suostunut kasvattamaan satoa. Sen mielestä kukinta oli tärkeämpää ;)

Kolmannen lavan kasveina olivat kesäkurpitsa ja ruokasipuli.



kesäkurpitsa
'Diamant F1'


Aitapensas ja varaston seinä muodostavat suojaisan ja lämpimän nurkkauksen, jossa kasvaa amppelimansikka ja 2 pensastomaatti.

amppelimansikka
pensastomaatti 'Totem'






Tomaatit kerättiin sisälle kypsymään tällä viikolla. Pidän tässä sanomalehteä suojana. 




Sokeriherne kasvatti noin metrisen kasvuston ja teki palkojakin. Elokuun alussa ruukku tyhjennettiin, kun herneen kasvusto alkoi ränsistymään. Ruukku osoittautui aivan liian pieneksi. Herne oli kasvattanut ruukun täyteen juuria.

sokeriherne


Takaterassin reunalle mieheni rakensi keväällä pitkän yrttilaatikon. Tässä kasvaa mäkimeirami, persilja, viinisuolaheinä, jäävuorisalaatti ja pieni ruohosipuli. 
Pullonkorkeista askarteltiin nimikylttejä.



Terassin kaiteella on myös pienempiä yrttikoreja.

basilika ja rosmariini



minttu